maanantai 16. marraskuuta 2015

Infernaalisuus vastaan jouluvalot

Keskellä perjantain illanviettoa eteen lätkäistiin Pariisin tilanne. Sinällään Pariisin iskut ja tapahtumat eivät aiheuttaneet liki katatonista tilaa, vaan ylipäänsä kaikki se, mitä maailmassa tapahtuu. Pariisin verilöyly on (vain) yksi oire. Yleensä yritän ymmärtää ja löytää syyn, mutta nyt en ymmärrä.

Mistä tulee kaikki pahuus? Ymmärrän sen, että ihmisessä on kaksi puolta joiden on oltava tasapainossa – ne kliseiset "ilman pimeyttä valo ei näy" -metaforat ja muut – mutta mikä saa ihmisen ryöppyämään pahuudessaan ja pimeydessään täysin yli? Mikä saa ihmisen kasvattamaan lapsia niin, että näiden kasvavien ihmisten johtoajatus on tappaa uhkaavia, vääräuskoisia, vaarallisia?

Sosiaalinen media on täynnä rakkauden voimaa julistavia plakaatteja ja sitaatteja. Että kuvitellaan iso rinki, jossa seisovat käsi kädessä kaikki; rakkaat, viholliset, pimeässä eläjät, me itse: kysyen mikä on se tunne, joka halutaan eteenpäin laittaa? Tämä hämmensi ja pelästytti eniten. En osaa ajatella rakkautta näitä ihmisiä kohtaan, jotka näkevät vain pimeän ja pahan. Itse luisun sinne siis myös. En osaa toivoa kuolemaa kenellekään, mutta en myöskään osaa toivoa rakkautta sellaiselle, jonka teoissa se ei lainkaan näy. On eri asia toimia väärin pahoinvoinnin takia (loukkaavat sanat, kaltoinkohtelu), kuin teloittaa satoja ihmisiä oman vakaumuksen vuoksi.

Rakastaminen ei ole koskaan ollut niin vaikeaa kuin nyt. Eikä sitä koskaan ole tarvittu niin paljoa kuin nyt.

P.s.
Nostin valot seinäkasvin lomaan. Puoliso väittää niitä jouluvaloiksi, itse väitän talvivaloiksi. Että olisi jotain muuta kuin pimeyttä. Nyt lakkasin kynnet tummalla helmiäispunaisella; ihan selvät joulukynnet. Joulua en osaa ajatella kiinnekohtana siinä kontekstissa mihin se nykymaailmassa on kääntynyt: kulutusjuhlaan, raivostuttaviin rallatuksiin ja liian suklaan syömiseen. Kaipaan sitä joulua, kun nostetaan parempaa ruokaa pöytään, huolehditaan eläimistä ja rakkaista, rauhoitutaan – tai vielä taaemmas, sytytetään maailmaan uusi vapahduksen tähti. En välitä sinällään kristinuskosta saatika jeesus-traditiosta (sic), vaan näen tällaiset kertomukset symbolisina kuvina. Yrityksenä nostaa valoa pimeyden keskelle.

Valojen ja kynsilakkojen lisäksi vaihtoehtoisen joulutunnelman nostamiseksi joulukuun lukulistalle menee valon ja pimeyden teemaan sopien Michel Tournierin Kolmen kuninkaan kumarrus (Gaspard, Melchior et Balthazar / The Four Wise Men). Suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti