maanantai 9. joulukuuta 2013

Joskaan ei talviverisiä*


Pari sanaa talvesta, tästä väärinymmärretystä, syrjitystä ja oikuttelevasta esikoisesta - vai kuopusko se on; lienee näkökulmakysymys.

Talvella pimeys on valkoista ja kylmyys kaunista kuin uni. Talvi luo joka vuorokausi miljoonia persoonallisia lumihiutaleita, edes vesipisarat eivät kykene samaan. Olen viettänyt lapsena Lapissa illan hetkiä maaten korkeassa, kuutamossa kimaltavassa hangessa katsoen tähtien täplittämää taivasta, jossa ryntäilivät punaisenvihreät revontulet edestakaisin, kaikkea ympäröiden pyhä hiljaisuus. Olen viettänyt nuorena aikuisena jouluyön hetkiä maaten Halikon Kaninkolassa ohuen kimmeltävän kuuran päällystämällä pihamaalla katsellen kiikareilla tähtiä, jotka vilkkuivat sadoissa väreissä.

Tällä viikolla olen Helsingissä viitenä päivänä seitsemästä, ja jo maanantain kohdalla voin sanoa viihtyväni Lohjan talvessa paremmin. Täällä tekee mieli kuiskia metsälle ja hiihtää Hiidenhirven perässä.

Helppohan se on huudella, kun on lämmin asunto, villaneulosta johon kääriytyä ja kuumaa rooibosta kupissa. Mutta hei - ilman talvea meillä ei olisi pohjoisen siunattua lämmöneristystä taloissa: kevään yöt, kesän koleat hetket ja syksyn sateet olisivat huomattavasti epämukavampia.

Ja valot näyttävät pimeässä niin lämpimiltä, kutsuvilta.

*Otsikossa kunnianosoitus ja hatunnosto Helena Wariksen upealle Pohjankontu-trilogialle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti