tiistai 5. marraskuuta 2013

Marrastaistelua

(Näin aluksi pieni pahoittelu hiljaisuudesta. Sanat ja ajatukset ovat tällä hetkellä paossa.)

Mitä on estetiikka? Wikipedia sanoo: 
Estetiikka on filosofian osa-alue, joka tutkii kauneutta, taidetta ja esteettistä eli kauneusarvoihin liittyvää eri esiintymismuodoissaan. 
Mikä siis on esteettinen kokemus? Vai pitäisikö sanoa estetiikan kokemus?

Olen pitänyt itseäni ylimalkaisesti visuaalis-kinesteettisenä ihmisenä. Siis sellaisena, jonka kuvataiteellinen taju on kohtuullisen harjaantunut ja helposti ruokittava. Jonain iltana luin (mahdollisesti Eeva-Liisa Mannerin, en muista enää) runoja, ja koin jonkinlaisen hämmentyneisyyden välähdyksen: ne runot tekivät minulle saman kuin mitä kuvittelisin kauniin kodin, sisustuksen ja esineiden tekevän monelle muulle. Minulle se oli – anteeksi naurettava pateettisuuteni – sielua hyväilevää kauneutta. Se tunnelma, joka sanojen valinnalla ja järjestyksellä luotiin, oli niin onnistunutta harmoniaa, että kaikki pehmeni ja muuttui siedettävämmäksi ja jotenkin määrittelemättömän kohottavaksi.

Jollekulle toiselle se on musiikki. Itse olen melko kranttu musiikin ja äänten suhteen, mutta en ihmettele lainkaan, miksi entisaikoina on käytetty muun muassa puhdastakin puhtaampaa ihmisääntä viemään kuulijat lähemmäs taivasta. Kysymys siitä, mikä kenellekin antaa suurimman liikutuksen kauneuden edessä, on niin laaja, että pää menee pyörälle sitä miettiessä. Ja väittely siitä, mikä on oikein ja hyväksytyin kauneuden (ja taiteen) laji ja muoto, on täysin naurettava. Eiväthän mautkaan maistu jokaiselle samalla tavalla, eivätkä värit näy samanlaisina kaikille.

Mutta: kokeilemalla se selviää. Esimerkiksi minä olen karttanut jostain syystä runojen lukemista, koska en pitänyt sitä minun juttunani. Ja kuinka kävi vihdoin nöyrtyessäni kohtaamaan Mannerin ja kumppanit. Siinä oli minun estetiikkani, tai edes yksi niistä.

Kaiken tämän haudanpimeän vuodenajan keskelle toivoisin jokaiselle lisää lämpöä ja valoa omannäköisen kauneuden muodossa. Etsikää, kuulkaa, tuntekaa ja nähkää. Musta sadekin muuttuu kauniimmaksi oikeanlaisen musiikin soidessa.

Loppukevennyksenä toinen Wikilainaus:
Suomen kielessä erilaisia kuolemaan liittyviä ilmiöitä on kutsuttu nimityksellä marras. Suomalaisten kansanuskomusten yhteydessä martaat ovat muun muassa kuolleiden sieluja, pian kuolevia ihmisiä tai kuoleman ennusmerkkejä, toisinaan myös menninkäisiä muistuttavia Manalan olentoja.

Martaat, miten ihana taivutusmuoto. Älkää antako niiden päästä niskan päälle. Kauneus on valoa ja elämää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti