sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Hiekanjyviä kämmenillä

James Hirvisaarta vastentahtoisesti syötettynä ja seurattuani tulin tulokseen – jälleen kerran – että vallanhimo, etenkin väärän, tekee ihmisestä todella tyhmän. Vaan se Hirvisaaresta; hänen pienuutensa ja tyhmyytensä on muutenkin saanut jo ihan liikaa huomiota. Takaisin vallanhimoon.

Minä taidan saarnata vähäsen taas, mutta tällä kertaa se ei ehkä ole vältettävissä. Vallanhimossa on kyse puhtaasti egoismista. Ja mistä egoismissa olikaan kyse?

Lainaan Eckhart Tollea: kuolemattomuuden tavoittelusta. Ja se juuri tekee meistä kaikista eniten kuolevaisia, sillä elämä syntyy läsnäolosta, jota egoismissa ei ole. Kuinka hurmaava paradoksi!

Egoismi on halua poistua paikalta viimeisen sanan sanoneena, voittajana, hallitsijana. Egoismi haluaa alistaa, ja kohottaa itsensä ruosteisella nostokurjella tavallisuuden ylle. Vallasta tulee helposti jäykkä ehdoton linnake, joka rappioituu omaan mahdottomuuteensa. Sen vastakohta on, kuten sanottua, läsnäolo nykyhetkessä, oman rajallisuutensa hyväksyminen sillä tavalla, ettei siitä enää tule välttämätöntä pahaa josta pyrkiä eroon kaikin keinoin (vallanhimo), vaan totuutena, verenä ja lihana, todellisuutena joka on. Se on kaikki, mitä meillä on; se, mitä on nyt.

Viimeisen sanan saaminen ei anna meille yhtään sen enempää. Vallanhimo on myös tukahdutettua pelkoa menetyksestä, ja se puolestaan tekee ihmismielestä irvokkaan ja vääristyneen. Hiekkaa kämmenillä. Sen sijaan, että yrittäisi tarttua jokaiseen hiekanjyvään, on parempi upottaa kädet hiekkaan joka pysyy maassa, ja tuntea valtameren huuhtovan sormenpäitä.

Asioiden, tapahtumien ja ihmisten pitämisessä itsestäänselvyyksinä on samaa egoismin hiekanjyvien vikaa. Olen sanonut taannoin toisaalla kerran, ja sanon nyt uudestaan, että pitäessään mitä tahansa itsestäänselvyytenä se katoaa ja lakkaa olemasta olemassa.

Kun osaa elää todeksi sen hetken, jossa hiekanjyvien luonnollinen liike jatkuu sormien lomitse, ne hiekanjyvät eivät enää valu pois ja katoa, vaan ovat sen hetken ihoamme vasten, kuin niiden kuuluukin olla. Ja se tuntuu yhtä huumaavalta, kuin valtameri käsivarsilla. Toisin sanoen: meillä on kaikki, mitä emme väkisin yritä itsellämme vääristä syistä pitää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti